Itsensä motivoinnit ja stereotypiat.

Vastaus otsikkoon; Musiikki. Tottakai motivoin itseäni muullakin tavoilla, mutta musiikki on ehdottomasti suurimmassa roolissa itseni motivoinnissa. Riippuen mielentilastani, tyylilajit vaihtelevat. Klassisesta heviin, hevistä dubsteppiin, dubstepistä poppiin jne.

Edellisessä postauksessa mainitsin lukoista joita itselleen luo opiskellessa, itse kärsin näistä lukoista joka ikinen kerta kun avaan uuden tehtävän. Ehkä tähän liittyy myös se että epäilee kauheasti omia taitojaan, eikä usko itseensä (tähän aiheeseen palaamme paremmin toisessa postauksessa). Käytän musiikkia yrittäessäni omatoimisesti avata kyseisiä lukkoja, ja kun yritän saada uskoa itseeni ja omiin taitoihini.
Vaikka en onnistuisia kyseisiä lukkoja avaamaan, kykenen edes parantamaan mielentilaani ja keskittymistäni, jolloin tehtävien tekemisestä tulee edes hieman inhimillisempää.


Stereotypiat. Jokainen meistä on luonut stereotypioita, jokainen meistä on joutunut stereotypioiden kohteeksi. Merkonomi opiskelijana olen muunmuassa päässyt kuulemaan näitä fiksuja letkautuksia;
''Hah, merkonomi, eli tuut koko loppuelämäs työskentelemään jossai cittarin kassalla?''
''Opiskelet merkonomiks? Eli sun paras kaveri tulee olemaan kela kun valmistut haha''
''Et sit voinu valikoida yhtään yleisempää ja turhempaa alaa''

Huoh. Itse päädyin opiskelemaan liiketalouden perustutkintoa punnittuani useamman vuoden että mikä ala on yleishyödyllisin (minulle), miltä alalta on hyvät pohjat jatkaa minne tahansa opintoihin. Ala, joka mielestäni antaa loistavan pohjan kaikkeen mitä voin haluta eläessäni tehdä. Saan yritystietoutta, ymmärrän numeroita, harjoitamme sosiaalisia kontakteja,  käymme läpi markkinoinnin perusteita ja asiakaslähtöisyyttä. Ja kaikki edellä mainittu on vain pintaraapaisu siihen mitä kaikkea meille opetetaan. Vaikka opiskelenkin asiakaspalvelu merkonomiksi, kävin vapaaehtoisesti kirjanpidon ja palkanlaskennan kursseilla, koska halusin myös ymmärtää miten ne toimivat.
Onnekseni olen paksunahkainen, ja annan muiden naureskeluiden jäädä omaan arvoonsa, mutta toisin voi olla nuoremmilla. Toisaalta jokaiselle alalle on luotu omat strereotypiat, ja niiden kanssa on vain opittava elämään.



Tämä postaus on kirjoitettu kuunnellen muunmuassa näitä biisejä;

Yleisiä fiiliksiä avoimista opinnoista.

Hyppäsin mukaan avoimiin opintoihin viime syksynä, minulta puuttui vain yksi näyttö, ja valmistuisin. Tai no, näin väitin itselleni kunnes totuus iski päin kasvoja, ei hemmetti. Pitääkö mun tosissaan opiskella kaikki nuorisopuolen turhakkeet? Turhautuminen, epätoivo ja ahdistus alkoi iskemään. Päässäni ajattelin koko ajan, että jos olisin mennyt aikuispuolelle jatkamaan, olisin jo valmistunut. 

Avoimen oppimisympäristön luokkahuone oli meluisa ja rauhaton, miten ihmeessä voisin täällä opiskella? Ekan kerran jälkeen olenkin pysynyt visusti kotona tekemässä tehtäviä. Kotona on sentään rauha, mutta apua tarvittaessa ei ole ketään auttamassa. Tää on vähän kuin oravanpyörä. Koululla ei ollut rauhaa keskittyä, mutta apua olisi tarjolla, kotona taas pystyy keskittymään, mutta ei ole ketään auttamassa jos apua tarvitsee. Näin monista tehtävistä tulee ylitsepääsemättömän vaikeita, koska luo itsellensä jonkinnäköisen lukon. Haukkuu itseään typeräksi, ja hokee vaan itsellensä ''en mä osaa, en mä osaa'', jolloin siihen alkaa itsekkin uskomaan. Tämä vaatisi vaan jonkun ulkopuolisen sanomaan et kyllä sä muuten osaat. 

Oon hokenut itselleni tota mantraa niin paljon, etten usko pääseväni läpi ruotsista, tai matematiikan omituisista laskuista, joita en ole koskaan tarvinnut työelämässä, enkä ole näitä aineita opiskellut sen kummemmin ylä-asteen jälkeen. 

Olen kuitenkin päättänyt selviäväni näistä opinnoista, ja saavani merkonomin paperit. Vaikka tehtävät kismittäisi, vaikka epätoivo valtaisi, mä pusken vaikka läpi harmaan kiven, että saan ne paperit käteeni.