Etä-opiskelua etäopiskelijana?

Karanteeni. Korona virus. Etä-opetusta?

Tilanne ei sinänsä minun kohdalla kauheasti muuttunut, tosin nyt tuntuu siltä, että viimeisinkin tuki on kadonnut, ja asiat joihin oikeasti tarvitsisi ohjausta ja neuvoa, on nyt verkossa.
Tilanteelle ei voi mitään, ja uskon että tilanne on hyvin kuormittava oppilaitoksille ja opettajille, onhan tämä monelle ihan uusi opettamisen alusta.

Vaikka koen ja uskon, että verkossa tapahtuva opetus on tulevaisuutta ja helpottaa opintojen suorittamisen monessa ympäristössä, on myös joillekkin ne oikeat oppitunnit niitä tärkeitä asioita, ja helpottavat opiskelua. Luokkaympäristö on kuitenkin hyvin erilainen kuin esimerkiksi oma olohuone. Joillekkin se oma olohuone on parempi oppimisympäristö, mutta joillekkin se kouluun meno, sekä luokkaan kävely päästäkseen on se keino, millä he saavat mielensä opiskelumoodiin.

Mutta nyt, kaikkien meidän omaksi parhaaksi, niin kauan kun rajoitteet pätevät, on meidän toteltava niitä. Pidetään itsemme ja muut turvassa. Välitetään toisistamme. 

Pikkuhiljaa, asiat palaavat normaaliksi.

Mietteitä

Olen opiskellut tähän mennessä liiketalouden perustutkintoa nuorisopuolella, aikuskoulutuksessa ja nyt avoimissa opinnoissa. Vaihdoin nuorisopuolelta aikuiskoulutukseen ensimmäisen vuoden jälkeen. Muutin Tampereelta Helsinkiin, jolloin päädyin jatkamaan opintojani avoimeen oppiympäristöön.

Nuorisopuolella opiskellessani hyviin puoliin luokittelisin opetuksen koulussa, ja apua tarvittaessa, sitä oli saatavilla. Miinuksiin, pahimpina päivinä kävimme samat asiat läpi, kolmen eri opettajan kanssa, kolmella eri kurssilla. Tämä tuntui turhalta, koska perusidea oli kaikilla sama, he vain esittivät sen eri tavalla.

Aikuiskoulutuksesta nautin. Suurin osa opinnoista toteutetaan työssäoppimassa, ja ne jokunen kurssi mitä opintoihin sisältyi, suoritettiin iltaopintoina. Iltaopintoja oli hyvin vähän, ja tunneilla asiat käsiteltiin tehokkaasti ja tiivistetysti. Koin tällöin oppivani parhaiten, ja samalla sain sitä arvokasta työkokemusta erilaisista paikoista.

Viimeisimpänä avoimet opinnot. Koen että tämä on hyvä ja liukuva vaihtoehto opiskelulle. Kaipaisin itse ehkä vähän enemmän aikuiskoulutuksen kaltaisia lyhyitä tunteja,edes kerran viikossa. Kuten aiemmassa postauksessa puhuin, oli avoimen oppiympäristön luokkatila aika lähellä sirkusta. Paikalla oli todella vaikea keskittyä, ja vaikka paikalla on opettajia auttamassa, en kokenut saavani tarpeeksi tukea opiskeluun.
Uskon myös että avoimet opinnot on suunnattu enemmän nuorille, koska kursseihin sisältyy niin paljon perusaineita, joita ei aikuispuolella ollut, esimerkiksi kemia ja fysiikka.

Nämä ''perusaineet'' turhauttavat minua, ikävä kyllä, aika paljon. Koen että ne tuhlaavat minulta aikaa, mitä voisin oikeasti käyttää opiskeluun joka liittyy oikeasti opiskelemaani alaan. 

Pakotettua profiilin luomista

Yhä useammin törmään opiskeluissani siihen, että tehtävässä sinut käsketään luoda jokin profiili jonnekkin sivulle, minne joudut täyttämään jos jonkinnäköisiä tietoja itsestäsi. Ymmärrän toki, että tämä on hyvä verkostoitumisen kannalta, mutta tuntuu että yhä harvempi ymmärtää, jos oppilas ei halua jakaa kaikkea tietoa itsestään eri sivustoille. Kaikki sivustot kuitenkin kerää tietoja ja evästeitä, ja kun haet omaa nimeäsi googlesta, tulevat nämä sivustot siellä esille monissa tapauksissa.
Tottakai on sivustoja, jossa nämä tiedot eivät välttämättä pompsahda esille google haulla, mutta itse pelaan hyvin varman päälle asioiden suhteen.

Itselleni nämä ''luo profiili sivustolle x'', on ongelma, koska harrastan vapaa-ajallani pelaamista ja suoratoistan pelaamistani sille tarkoitetulle sivustolle, enkä halua että ihmiset jotka googlettavat minun nimeä, saavat tietoa sen enempää minusta.
Yksityisyys on tietyissä asioissa itselleni tärkeää, ja haluan vaalia sitä.
 

Miten itsetuntemus vaikuttaa opintoihin.

Lupasin edellisessä postauksessa palata tähän aiheeseen. Tähän liittyvät vahvasti terveystiedon ja psykologian kurssit.
Molemmissa käytiin läpi paljon miten itsetuntemus vaikuttaa muunmuassa opiskeluihisi, työelämään sekä sosiaalisiin taitoihin.

Tämä on aihe, josta puhutaan aivan liian vähän, ja vähätellään todella paljon ympäristön ja kasvuympäristön vaikutuksia siihen, kuinka uskomme itseemme.
Kasvoitko ympäristössä, missä vanhemmat kyselivät sinulta läksyistä? Auttoivat sinua kotitehtävissä? Vai kasvoitko ympäristössä, missä vanhemmat ei koskaan kysellyt kotitehtävistä, saatika tarjonnut apua niiden parissa?
Kerroitko koulussa avoimesti unelmoivasi ammatista, joka ei ole ''yhteiskunnallisesti hyödyllinen''? Sinua kehotettiin lähtemään opiskelemaan hyödyllisempää alaa, esimerkiksi lähihoitajaksi tai merkonomiksi. Kukaan ei kannustanut sinua tavoittelemaan omia unelmiasi, ja loppujen lopuksi et uskonut enää itseesi, etkä omiin unelmiisi.
Harva läheinen tai opettaja tajuaa sitä, että nuori ihminen tarvitsee tukea ja kannustusta seuratakseen unelmiaan.
Olen kuullut, että saadessasi yhden negatiivisen palautteen, tarvitaan noin 10 positiivista palautetta kumotaksesi sen negatiivisen. Kun ihmiset meidän ympärillä unohtavat kannustaa tai tukea, ja suoltavat vain negatiivista palautetta, alamme uskomaan siihen negatiiviseen palautteeseen, ja hokemaan itsellemme, että en osaa mitään, eikä minusta ole tähän.

Asia jonka olen ikäväkseni huomannut myös suomalaisessa koulu- ja työkulttuurissa. Kiitosta hyvin tehdystä työstä on melkein täysin mahdottomuus saada. Negatiivista palautetta saa taas todella helposti, ja ongelma on siinä, ettei suurimmaksi osaksi ajasta tämä negatiivinen palaute tule edes rakentavasti. Jostain syystä meidän on helpompi antaa negatiivista palautetta, kuin palautetta hyvin tehdystä työstä, ja tämä on omasta mielestäni todella typerää. Kun olen itse ollut töissä, tai työssäoppimassa, olen koittanut pitää hyvää yhteishenkeä, ja olen kehunut kollegoitani heidän tekemästään työstä, tai muuten sanonut mukavia asioita heille. Jokainen, jolle olen sitä hyvää palautetta antanut, ovat hämmentyneet saamastaan palautteesta.

Tämä on jonkinnäköinen oravanpyörä, johon ainoastaan asenteenmuutos auttaa. Työpaikoilla ja kouluissa pitäisi keskittyä enemmän siihen hyvän ja rakentavan palautteen antoon, sen jatkuvan negatiivisen sijasta. Positiivinen palaute kannustaa meitä tekemään työmme entistä paremmin, ja epäilemme omia taitojamme huomattavasti vähemmän.

Itsensä motivoinnit ja stereotypiat.

Vastaus otsikkoon; Musiikki. Tottakai motivoin itseäni muullakin tavoilla, mutta musiikki on ehdottomasti suurimmassa roolissa itseni motivoinnissa. Riippuen mielentilastani, tyylilajit vaihtelevat. Klassisesta heviin, hevistä dubsteppiin, dubstepistä poppiin jne.

Edellisessä postauksessa mainitsin lukoista joita itselleen luo opiskellessa, itse kärsin näistä lukoista joka ikinen kerta kun avaan uuden tehtävän. Ehkä tähän liittyy myös se että epäilee kauheasti omia taitojaan, eikä usko itseensä (tähän aiheeseen palaamme paremmin toisessa postauksessa). Käytän musiikkia yrittäessäni omatoimisesti avata kyseisiä lukkoja, ja kun yritän saada uskoa itseeni ja omiin taitoihini.
Vaikka en onnistuisia kyseisiä lukkoja avaamaan, kykenen edes parantamaan mielentilaani ja keskittymistäni, jolloin tehtävien tekemisestä tulee edes hieman inhimillisempää.


Stereotypiat. Jokainen meistä on luonut stereotypioita, jokainen meistä on joutunut stereotypioiden kohteeksi. Merkonomi opiskelijana olen muunmuassa päässyt kuulemaan näitä fiksuja letkautuksia;
''Hah, merkonomi, eli tuut koko loppuelämäs työskentelemään jossai cittarin kassalla?''
''Opiskelet merkonomiks? Eli sun paras kaveri tulee olemaan kela kun valmistut haha''
''Et sit voinu valikoida yhtään yleisempää ja turhempaa alaa''

Huoh. Itse päädyin opiskelemaan liiketalouden perustutkintoa punnittuani useamman vuoden että mikä ala on yleishyödyllisin (minulle), miltä alalta on hyvät pohjat jatkaa minne tahansa opintoihin. Ala, joka mielestäni antaa loistavan pohjan kaikkeen mitä voin haluta eläessäni tehdä. Saan yritystietoutta, ymmärrän numeroita, harjoitamme sosiaalisia kontakteja,  käymme läpi markkinoinnin perusteita ja asiakaslähtöisyyttä. Ja kaikki edellä mainittu on vain pintaraapaisu siihen mitä kaikkea meille opetetaan. Vaikka opiskelenkin asiakaspalvelu merkonomiksi, kävin vapaaehtoisesti kirjanpidon ja palkanlaskennan kursseilla, koska halusin myös ymmärtää miten ne toimivat.
Onnekseni olen paksunahkainen, ja annan muiden naureskeluiden jäädä omaan arvoonsa, mutta toisin voi olla nuoremmilla. Toisaalta jokaiselle alalle on luotu omat strereotypiat, ja niiden kanssa on vain opittava elämään.



Tämä postaus on kirjoitettu kuunnellen muunmuassa näitä biisejä;

Yleisiä fiiliksiä avoimista opinnoista.

Hyppäsin mukaan avoimiin opintoihin viime syksynä, minulta puuttui vain yksi näyttö, ja valmistuisin. Tai no, näin väitin itselleni kunnes totuus iski päin kasvoja, ei hemmetti. Pitääkö mun tosissaan opiskella kaikki nuorisopuolen turhakkeet? Turhautuminen, epätoivo ja ahdistus alkoi iskemään. Päässäni ajattelin koko ajan, että jos olisin mennyt aikuispuolelle jatkamaan, olisin jo valmistunut. 

Avoimen oppimisympäristön luokkahuone oli meluisa ja rauhaton, miten ihmeessä voisin täällä opiskella? Ekan kerran jälkeen olenkin pysynyt visusti kotona tekemässä tehtäviä. Kotona on sentään rauha, mutta apua tarvittaessa ei ole ketään auttamassa. Tää on vähän kuin oravanpyörä. Koululla ei ollut rauhaa keskittyä, mutta apua olisi tarjolla, kotona taas pystyy keskittymään, mutta ei ole ketään auttamassa jos apua tarvitsee. Näin monista tehtävistä tulee ylitsepääsemättömän vaikeita, koska luo itsellensä jonkinnäköisen lukon. Haukkuu itseään typeräksi, ja hokee vaan itsellensä ''en mä osaa, en mä osaa'', jolloin siihen alkaa itsekkin uskomaan. Tämä vaatisi vaan jonkun ulkopuolisen sanomaan et kyllä sä muuten osaat. 

Oon hokenut itselleni tota mantraa niin paljon, etten usko pääseväni läpi ruotsista, tai matematiikan omituisista laskuista, joita en ole koskaan tarvinnut työelämässä, enkä ole näitä aineita opiskellut sen kummemmin ylä-asteen jälkeen. 

Olen kuitenkin päättänyt selviäväni näistä opinnoista, ja saavani merkonomin paperit. Vaikka tehtävät kismittäisi, vaikka epätoivo valtaisi, mä pusken vaikka läpi harmaan kiven, että saan ne paperit käteeni.