Olen opiskellut tähän mennessä liiketalouden perustutkintoa nuorisopuolella, aikuskoulutuksessa ja nyt avoimissa opinnoissa. Vaihdoin nuorisopuolelta aikuiskoulutukseen ensimmäisen vuoden jälkeen. Muutin Tampereelta Helsinkiin, jolloin päädyin jatkamaan opintojani avoimeen oppiympäristöön.
Nuorisopuolella opiskellessani hyviin puoliin luokittelisin opetuksen koulussa, ja apua tarvittaessa, sitä oli saatavilla. Miinuksiin, pahimpina päivinä kävimme samat asiat läpi, kolmen eri opettajan kanssa, kolmella eri kurssilla. Tämä tuntui turhalta, koska perusidea oli kaikilla sama, he vain esittivät sen eri tavalla.
Aikuiskoulutuksesta nautin. Suurin osa opinnoista toteutetaan työssäoppimassa, ja ne jokunen kurssi mitä opintoihin sisältyi, suoritettiin iltaopintoina. Iltaopintoja oli hyvin vähän, ja tunneilla asiat käsiteltiin tehokkaasti ja tiivistetysti. Koin tällöin oppivani parhaiten, ja samalla sain sitä arvokasta työkokemusta erilaisista paikoista.
Viimeisimpänä avoimet opinnot. Koen että tämä on hyvä ja liukuva vaihtoehto opiskelulle. Kaipaisin itse ehkä vähän enemmän aikuiskoulutuksen kaltaisia lyhyitä tunteja,edes kerran viikossa. Kuten aiemmassa postauksessa puhuin, oli avoimen oppiympäristön luokkatila aika lähellä sirkusta. Paikalla oli todella vaikea keskittyä, ja vaikka paikalla on opettajia auttamassa, en kokenut saavani tarpeeksi tukea opiskeluun.
Uskon myös että avoimet opinnot on suunnattu enemmän nuorille, koska kursseihin sisältyy niin paljon perusaineita, joita ei aikuispuolella ollut, esimerkiksi kemia ja fysiikka.
Nämä ''perusaineet'' turhauttavat minua, ikävä kyllä, aika paljon. Koen että ne tuhlaavat minulta aikaa, mitä voisin oikeasti käyttää opiskeluun joka liittyy oikeasti opiskelemaani alaan.
maanantai 7. lokakuuta 2019
Pakotettua profiilin luomista
Yhä useammin törmään opiskeluissani siihen, että tehtävässä sinut käsketään luoda jokin profiili jonnekkin sivulle, minne joudut täyttämään jos jonkinnäköisiä tietoja itsestäsi. Ymmärrän toki, että tämä on hyvä verkostoitumisen kannalta, mutta tuntuu että yhä harvempi ymmärtää, jos oppilas ei halua jakaa kaikkea tietoa itsestään eri sivustoille. Kaikki sivustot kuitenkin kerää tietoja ja evästeitä, ja kun haet omaa nimeäsi googlesta, tulevat nämä sivustot siellä esille monissa tapauksissa.
Tottakai on sivustoja, jossa nämä tiedot eivät välttämättä pompsahda esille google haulla, mutta itse pelaan hyvin varman päälle asioiden suhteen.
Itselleni nämä ''luo profiili sivustolle x'', on ongelma, koska harrastan vapaa-ajallani pelaamista ja suoratoistan pelaamistani sille tarkoitetulle sivustolle, enkä halua että ihmiset jotka googlettavat minun nimeä, saavat tietoa sen enempää minusta.
Yksityisyys on tietyissä asioissa itselleni tärkeää, ja haluan vaalia sitä.

Tilaa:
Kommentit (Atom)
Etä-opiskelua etäopiskelijana?
Karanteeni. Korona virus. Etä-opetusta? Tilanne ei sinänsä minun kohdalla kauheasti muuttunut, tosin nyt tuntuu siltä, että viimeisinkin tuk...
-
Karanteeni. Korona virus. Etä-opetusta? Tilanne ei sinänsä minun kohdalla kauheasti muuttunut, tosin nyt tuntuu siltä, että viimeisinkin tuk...
-
Lupasin edellisessä postauksessa palata tähän aiheeseen. Tähän liittyvät vahvasti terveystiedon ja psykologian kurssit. Molemmissa käytiin ...